Juu että Lontoossa kävin pyörähtämässä :D Jeps. Äitin kanssa lähettiin
6.6 perjantaina aamu seittemälttä bussilla Helsinkiin lentokentälle.
Lento oli juuri sopivan mittainen, 2,5 tuntia.
Kun olimme viimein Lontoossa ♥, kello oli paikallista aikaa 15.00 eli
17.00 Suomen aikaa. Olimme kuitenkin n. kaksi tuntia myöhemmin
hotellilla. Lähdimme etsimään ruokaa, ja tapasimme ns.
"ravintolaterroristimummon" XD Olimme erään ravintolan ulkopuolella
katsomassa ruokalistaa, ja eräs mummeli tuli sönkkäämään meille jotain.
Anteeksi, sanoimme. Mummo kysyi emmekö puhu englantia, johon vastasimme
että kyllä. Mummo rupesi selittämään, että kuulkaas ei tuonne kannata
mennä syömään. Se on melko kallista. Menkää tuonne mieluummin, se on
halvempaa. Kiitimme neuvosta ja suuntasimme mummon neuvomaan
ravintolaan. Paikka näytti aivan rikkaan vanhan mummeli talolta. Lisäksi
paikalla olevat ihmiset olivat hienoissa juhlapuvuissa. Menimme siis
tähän ravintolaan, johon alunperin olimme suuntaamassa.
|
♥♥♥♥ |
Lähdimme katsomaan mitä hotellin lähistöltä löytyi. Hotelli oli siis
Hyde Parkissa, joka oli kyllä kaunista aluetta. Oikeastaan koko Lontoo
oli mahtavan näköistä. Talot olivat valtavia ja niin upeita. Koko ajan
olet korkeiden talojen saartamana. Niin kaunista. Niin upeita autoja :D
Näimme myös erään toisen erikoisen henkilön... eräs mies nimittäin
erottui huomattavasti joukosta... Hänellä oli päässään sateenkaaren
värinen hattu, jonkka päällä seisoi Frozen-leffan Olaf. Lisäksi hänellä
oli kädessään nallekarhu, jonka känssä äijä jutteli. Mitä vitsiä? :D
Seuraavana päivänä lähdimme Hamleysiin, valtavaan kuusikerroksiseen
lelukauppaan. Paikka oli täynnä tuotteita esitteleviä ihmisiä ja leluja.
Niin paljon leluja! LELUJA!
|
Her Majesty the Queen :D |
Lego- kerros oli mahtava. Tai noh, koko kauppahan oli mahtava. Mutta
siis. Lego-kerroksessa oli aidon kokoisia, legoista tehtyjä juttuja, mm.
Stormtroopereita, Englannin kuningatar ja yksi hänen gorgeistaan, muut
kuningasperheen jäsenet yms yms... Ostin sieltä
sugarskull-säästölippaan, Kimmi dollin sekä Zelfsin :) Oli mahtavaa
saada Zelf, sillä niitä ei saa vielä Suomesta kuin muutamasta
Br-lelut-liikkeestä. Paikka oli kyllä ihan sika upea. Vitsit kun olisi
saanut käyttää kaikki rahat jotka mukana oli :D
|
Muumioitu kissimirri... |
Sitten kävimme British Museumissa. Paikka oli kyllä thoudella hieno.
Mietimme vaan äiskän kanssa, että mistä ihmeestä ne britit on ryövänneet
ne kaikki tavarat. Monta suurta salillista kaiken maailman sargofageja
ja valtavia patsaita. Mistä näitä historiallisia löydöksiä oikein tulee?
Näimme muumioita ja muuta jännää, pääasiassa Egypti-tavaraa. Ja vähän
Kreikkaakin :D Oli kyllä todella mahtava paikka, käykää ihmeessä joskus
kun pääsette! Hahaha, kissamuumio :D
Illalla kävimme Hyde Parkissa iltäkävelyllä. Mikä ihana rauha keskellä
valtavaa ihmismäärää. Todellakin valtavaa. Enemmän ihmisiä kuin koko
Suomessa. Oli kyllä ihanaa vain kävellä valtavassa puistossa. Ihmisiä
oli erittäin vähän verrattuna muuhun vilinään. Sen jälkeen kävimme
viellä syömässä pizzat :D
Seuraavana aamuna lähdimme kivaan pikku kahvilaan aamiaiselle.
Suuntasimme Camdeniin shoppailemaan kamalaan ihmisvilinään. Lähdimme
Baker streetille London Beatles Storeen ja It´s Only Rock n´ Roll-
kauppaan. Joista tietty tarttui kaikenlaista mukaan :)
Viimeisenä
päivänä oli vuorossa Natural History Museum.Paikka oli upea. Itse
rakennus ja museon kokoelmat. Kuvassa näkyy muuten mmyös vaaaaaaltava
dinosauruksen luuranko, joka ei mahtunut mitenkään järkevästi kuvaan.
Kuvasta on hiukan hankala hahmotaa sen koko, mutta sanoisin, että se oli
suunnilleen valtava :D Museossa olimyös upeita dinosaurusrobotteja,
jotka näyttivät erittäin aidoilta.
Tämän jälkeen lähdimme metsästämään nähtävyyksiä, mutta hämmennys,
väenpaljous ja pikku hiljaa paikalle hiippaileva äkäisyys ja
hermostuminen keskeyttivät etsinnät :D
Noh, jaksoimme sentään lampsia National Galleryyn. Katselimme siellä
kaikkien tuntemien taiteilijoiden upeita tauluja, vaikka kieltämättä ei
ensin olisi voinut vähemmän kiinnostaa :D No mutta. Olisin halunnut
häippäistä myös, koska jalkoihini sattui niin maan peijoonisti.
Vielä loppuun suuntasimme Harrodsiin, suureen tavarataloon, joka oliki
paljon hienostelevampi ( ja kalliimpi) kuin luulimme. Tunsimme olevamme
liian köyhiä sinne, joten häivyimme pöyristellen :D
Matkalla hotelliin huomasin metroon noustessamme,että metron ja aseman
välissä oleva rako on täynnä rottia. Mind the Rats In the Gap.
Loppujen lopuksi sanon, että oli kyllä mahtava kaupunki. Neljässä
päivässä ehtii nähdä vain murto-osan kaikesta, mutta yhdelle kertaa se
sopi. Haluan ehdottomasti uudestaan Lontooseen, oli mahtavaa! Ja vielä
kuvaspämmi jotta postaus ei jää liian lyhkäiseksi :D
ONNEA JOS LUIT LOPPUUN ASTI :D